maanantai 4. tammikuuta 2016

Meidän vuosi 2015

Suunnataan hetkeksi katseet menneeseen ja muistellaan mennyttä vuotta. Vuoteen mahtui suuria tunteita ja paikka paikoin vuosi tuntui todella raskaalle. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja elämä kantaa.

Vuosi sitten en olisi uskonut, että maaliskuussa menetän ystävän, yhden elämäni tukipilareista. Aston-koiranen siirtyi taivaankotiin enkeleitä vartioimaan. Suuri suru valtasi elämän ja pitkään olin kuulevinani koiran tassujen rapiaa.


 

Rakas kummityttöni syntyi huhtikuussa ja ristiäisiä vietettiin muutama kuukausi sen jälkeen. Lahjaksi neito sai perinteisemmän kummilahjan lisäksi trikoo/fleecepeiton päiväunia varten.

Kesä vietettiin kotona lähes koko oheen voimin ja elämä alkoi helpottaa lasten kanssa. Kesällä nautittiin yhdessä olosta ja tehtiin vähön remonttia.
Elokuussa vietettiin Ellin ja Ainon 2v synttärikekkereitä grillibileiden merkeissä. Syyskuussa ihmettelin työhönpaluuta.


Loppuvuosi meni yhdessä hujauksessa! Marraskuun lopussa Hulda tuli taloon ja ihmeteltiin elämää pikkukoiran kanssa. Joulu vetettiin maalla, puolison sukutilalla isovanhempien luona.

Vuosi vaihtumista juhlittiin siskon luona syöden ja sanoen. Serkun leikkivät keskenään ja me aikuiset nautittiin toistemme seurasta. Poikkeuksellisesti muutama rakettikin ammuttiin taivaalle.



Hyvää vuotta 2016!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti