Villasukkaperhe

Meidän perheessä kulutetaan villasukkia megalomaanisen paljon. Minä pidän villasukkia (lähes) kesät-talvet, vain sukkien paksuus vaihtelee. Joka vuosi teen kasan uusia sukkia niin itselle, miehelle kuin lapsillekin. Lapsille kasvavan jalan myötä ja meille aikuisille kuluneiden tilalle. (Sillä minähän en sukkia paikkaa, vaan teen uudet)

Tässä ovat viimeiset uutussukat, jota meidän taloudessa löytyy. Itselle kolmet, isännälle yhdet ja jokaiselle lapsille yhdet. Puikoilla tulossa on lapsille toiset parit. Lankana näissä on TeeTeen Pallas sekä O´len lanka. Ihania neuloa ja jalassa valtavan pehmeät ja lämpimät. :)

Työmatkabussissa löysin miehelle loistavan kuvion sukkaan. Hirvet! Suuri metsästäjäni saa yllätyksekseen hirvisukat. Kohtahan se pitää muistaa jo päivähoidon tätejäkin.. Olisikohan sukat heille hyvä muistaminen?

Äitinsä lapset

Kun Elina kirjoitti jutun tyttöjen äitiydestä ryhdyin miettimään millainen äiti minä olen. Olenko luonnostani hempeyttä rakastava, vaaleanpunainen tyttöjen äiti vai raisu sinivihreä piipaa-poikien äiti. (Anteeksi kärjistys :D)

Blogin ja instan kuvista lienee selvää, että meidän tytöt ovat vaaleanpunasinisiä poikatyttöjä. Rakastetaan kaikki autoja, Ryhmä Hauta ja korjataan leikkityökaluilla tavaroita. Nuket jäävät syrjään, paitsi ratasleikeissä. Astioilla tehdään ruokaa ja kirjoja luetaan. Mutta autot, kaikki autot saadat kiljahdukset aikaiseksi ja hymyn kasvoille. Viikonloppuna isimies kävi lasten kanssa traktorivetokilpailuissa ja kolme tuntia kului siivillä.

Olen yrittänyt vaatetuksessa pukea "tyttöjen" värejä, mutta esikoinen etenkin haluaa sinistä, vihreää, keltaista. No ei sillä, ei se haittaa. Kuljenhan itsekin sinisessä, harmaassa ja mustassa. Miksei siis tytärkin. Pikkusiskot pitävät selvästi enemmän punaisesta ja hempeämmistä väreistä, leikkö äidin tyrkytyksellä osaa asiaan. Mutta hameita ei silti voida pukea, eikä mekko (paitsi juhliin ja kesähelteellä). Tunikat käyvät. Joudunkin laittamaan pois sisareltani saadut ihanat prinsessamekot, hameet ja tyttöhörhelöt. Harmi, kai.

Esikoinen vajaa kaksivuotiaana

 

Toisaalta enhän itsekään ole mikään prinsessatyyppi. En rakasta hameita, hempeää ja romanttista vaatetusta tai sisustusta. Taidan olla enemmänkin tyttöpoika, jonka paraskaveri ala-asteella oli naapurikorttelin poika. Taitavat siis tyttäret olla äidinmaidosta saaneet tyttöpoikaenergiaa ;)

 

Vaiheesta toiseen

Kuten kaikki pikkulapsien vanhemmat tietävät, on elämä vaiheesta toiseen siirtymistä. Vauvat itkevät, se vaihe menee ohi. Opetellaan uusia juttuja ja kiukutellaan, sekin on vain vaihe. Kinastellaan ja uhmaillaan, vaihetta sekin. Yksi vaihe loppuu ja toinen alkaa.

Meillä alkoi uusi vaihe elämässä, kun leppoisa kotiarki muuttui työ- ja päivähoitoarjeksi. Kolmatta viikkoa mennään ja pullantuoksuinen perjantai-viikonloppuäiti on löytynyt. Työpäivien illat menevät hujauksessa väsyneiden lapsien kanssa. Yöt ovat vaihtelevia. Tiedän, että vaihetta tämäkin on. Ei mene kauan kun lapset tottuvat ja yöt paranevat. Siihen asti nukutaan puolet yöstä lastenhuoneen lattialla.

Päivähoitomatkat taittuvat kävellen tai no juosten :D

Vaikka aamut ovat hektisiä, yritän olla kiirehtimättä. Eniten yritän välttää kiireen esiintuomista lapsille. "Äidillä on nyt kiire, Äiti on myöhässä" Ei, sitä en halua sanoa. Enemmin laitan oman kellon aikaisemmin kilisemään, jotta ehdin. Ja tosiaan klo 5:45 herätys toimii meikäläisellä, koska minä tarvitsen kiireettömän kahvihetken aamuun.

Päivähoitoarki on alkanut vallan hyvin. Päivähoitoon juostaan (paitsi silloin kun yritän itse lähteä pyörällä töihin, silloin kinastellaan kuka istuu kyydissä kun talutan pyörää) ja hoitoon jäädään hymyissäsuin, itkuitta. Esikoinen saattaa tokaista, että menehän jo nyt.
Pitkät viikonloput (pe-su) ovat todellista arjen luksusta. Silloin panostetaan ruokaa ja yhdessä oloon. Tehdään niitä asioita, mitä ei arkena tehdä.

Viime perjantai vähän parempi sosekeitto. :)

Tälläinen vaihe meillä, tällä kertaa. Kiiruhdetaan hitaasti seuraavaan :)
 

Keittiöhaaveita

Kun ostettiin meidän talo oli keittiö kymmenen vuotta vanha, peruskeittiö. Ei mikään ruma vaan sopi talon silloiseen tyyliin hyvin. Nyt kun sisältä lähes kaikki seinäpinnat on laitettu uusiksi ja ilmettä modernisoitu, on keittiö hyvin poikkeava muusta tyylistä. Lisäksi se on meidän tarpeisiin pieni ja ahdas. Kaipasimme (tai paremminkin minä kaipaan) lisää säilytystilaa, sitä että jokaiselle tavaralle olisi oma paikkansa. Lisäksi kaipaan lisää toiminnasta tilaa, jossa mahtuisi pikkuapureiden kanssa tekemään ruokaa ja leipomaan.

Asuntomessuilla jätettiin yhteystiedot keittiömaailmaan ja sieltä otettiinkin yhteyttä suunnittelupalaverin merkeissä. (Oli muuten ainut toimija kuka otti yhteyttä asiakaspyynnön jälkeen)
Meidän keittiösuunnittelija oli asiansaosaava ja hyvin kokenut naisssuunnittelija. Hän kuunteli meidän tarpeemme ja otti mittoja nykyisestä keittiöstä. Hän tarkensi ja ehdotti muutamaa juttua. Viikko tämän jälkeen tapasimme Keittiömaailmalla ja näimme alkuhahmotelman kuvina. Lisäksi valitsimme ovia ja toimintoja laatikoihin. Ihastuin Festivoon ja ihmeteltiin liesituulettimien ihmeellistä maailmaa.

Tuo Festivo on todellinen suurperheellisen (vaikken sellaiseksi itseäni kuvittelekaan) unelma jääkaappi/pakastin. Mahtuu isot vuokat, tuoretuotteille on riittävästi tilaa ja nollalaatikko lihalle ja kalalle. Kuulostaako hyvälle? Lisäksi tuote on kotimainen! Rakastuin!

Tässä muutama uusi kuva meidän keittiösuunnitelmasta. Mitäs tykkäätte?

Kuvassa värimaailma on melko valkoinen, mutta todellisuudessa kaikki keittön puolen kaapit ovat aavistuksen tummenpaa ja ruokahuoneen seinäkaapit kiiltovalkoiset.

Vasemmalla kiiltovalkoinen ovi, keskellä keittiön ovet ja vasemmalla jääkaappi/pakastimet ovien väri. Ihan varma en ole tuosta keskimmäisestä ovesta, onko liian ruskea meidän harmaavalkomustaan kotiin. hmm.

Tässä on siis avattu vanhasta keittiöstä seinä (liesitason takaa), jotta aamupalaniemeke on saatu mahdolliseksi. Tiskikone ja allas kestävät entisillä paikoillaan sillä ne ovat olleet toimivat. Uuni ja mikro siirtyvät tiskoneen vastapäätä torniksi. Jääkaappi (festivo) tulee toisen uloskäynnin viereen. Ikkunan eteen jää laskutilaa ja alalaatikot tuovat runsaasti säilytystilaa. Liestason alle ja viereen jää säiltystilaa. Alkuperäiseen ruokahuoseen (nykyisen puolapuutilaan) tulee seinälle säilytystilaa, jotta meidän perheen (minun) astiarakkaus saa tarvitsemansa tilan.

Mä olen aika myyty tälle suunnitelmalle. Pitkään olin itse suunnitellut keittiötä ja kyllä ammattilainen näkee asioita erilailla kuin näin maallikko. Toki samoja juttuja "keksittiin" mutta uuttakin tuli. Ja sitä näkemystä!

Mitä mieltä olette, tulisiko moderni?

Mihin rakastuin

Tiedättekö sen tunteen kun SE oikea asunto tai talo tulee vastaan?
Kun kävelet ovesta sisään ja kaikki on kohdallaan tai voit kuvitella millainen tila olisi remontin jälkeen. Kun voit kuvitella omat tavarasi paikoillaan. Se tunne on sanoinkuvaamaton.

Ajan saatossa ja kiireen keskelle ei ehkä muista mikä SE asia oli mihin rakastui. Silmät tottuvat ja ehkä alkaa nähdä vain puutteita ja virheitä. Kun oivaltaa uudelleen SEN, on rakastuminen melkein parempaa kuin ensimmäisellä kerralla. Meille kävi juuri niin, unohdimme. Kolme lasta reiluun puoleentoista vuoteen oli maailmaa mullistavaa. Lisäksi remontointia ja puolison työssäkäyntiä. Piha, joka kipeästi tarvitsi rakkautta.

 

Nuorimmaisten täytettyä kaksi vuotta, olemme rakastuneet uudelleen. Pihaan ja taloon. Ymmärsimme ettemme tarvitse uutta taloa sillä tässä on ne mitä haluamme. Toki pieniä muutoksia tulee, mutta ne pääasia ovat kohdillaan.

Kiinnostaako remontointi suunnitelmat? Tarina talon takana? Mikä tekee meidän talosta unelmien kodin?  Toiveita kuunnellaan.