sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Mountain Buggy plus one

Helmi-maaliskuussa meillä vaihdettiin Easywalker duo tuplat Mountain Buggy plus oneen. Easywalkereissa ei ollut mitään vikaa, ne eivät vaan enää toimineet meillä. Kaipasin kevyempiä ja pienempiä tuplia. Ja kun tytöt eivät enää nuku rattaissa ei duo-tuplille enää ollut käyttöä. 

Easywalkerit olivat muuten todella hyvät kärryt. Näppärät ja kätevästi taittuvat. Ohjaus oli helppoa jopa yhdellä kädellä, esikoisen etulaudalla istuen. Sanoisin, että perheelle jolla on esikoinen tuplien lisäksi on Easywalkerit todella hyvä vaihoehto. Meidän tuplat saivat uudet kaksoset kyyditettävikseen ja meidän ipanat saivat uudet kärryt.

No millaiset ne MB plus onet sitten ovat? 
Ratas soveltuu yhdelle lapselle, taaperolle ja vauvalle tai kahdelle taaperolle. Ovat siis erittäin monikäyttöiset. Mutta ne eivät sovellu kahdelle vauvalle! 
Yhdelle lapselle käytetään yhtä istuinta jonka saa nukkuma-asentoon. Kun käytössä on toinen istuin, istuimet saadaan vain kevyeen lepoasentoon. Mielestäni asento on turvaistuimeen verratava, joten reissussa ollessa päikkärit onnistuvat rattaissa. Pääasialliset päiväunet nukutaan sängyissä eikä enää rattaissa.

Plus onet ovat kapeat, vain 63cm levät ja kevyet kuin mitkä! Niitä on helppo ohjata niin yhdellä kuin kahdellakin kädellä. Työntäaisassa on korkeuden säätö, mikä onkin hyvä erimittaisille pareille. Rattaissa on 2x20kg painoraja plus tavarakorin (easyissa oli 2x15kg). Runko on kevyt ja jousitus erinomainen! 



Paikallisessa lastentarvikeliikkeessä tutustuttiin malliin
 
Vaikkakin materiaalit ovat helppohoitoiset, on minulla suunnittella istuinsuojat myös näihin rattaisiin, jottei pesuja ja hankauksia tarvita niin paljoa. Kuomu vaikutti alkuun hullunkuriselta, mutta se on todella järkevä! Kuomussa on kaksi vetoketjua, joten jo valmiiksi suojaava kuomu kasvaa tarvittaessa lisää parikymmentä senttiä. Kuomua on helppo säätää niin, että molemmat lapset ovat suojattuina, mutta kuitenkin niin, että molemmat lapset näkevät. Ihan loistava siis! 

Plus onet menevät pieneen tilaan ja mahtuvat helposti auton tavaratilaan ja matkatavaroille jää enemmän tilaa kuin aikasemmin. (Vaikkakin meillä ei ollut tilaongelmaa autossa tähänkään mennessä, mutta tilaa tuntuu nyt olevan enemmän)

Monissa peräkkäinistuttavissa rattaissa toinen istuu takana alhaalla (esim Phil & Teds). MB plus onessa toinen istuu takana, hieman korkeammalla, joten molemmat lapset näkevät eteenpäin. Kaupunkiliikenteessä ja kauppakeskuksissa rattaa ovat huiput! Enää ei tarvitse miettiä mahtuuko ovista, ravintoon tai vaatekaupoissa renkkien väliin. MAHTUU, eikä tee edes tiukkaa. 

Tässä meidän siskokset in action plus onen kanssa

Lastenkonsertin päätteeksi kauppakeskuksessa

Tarpeen tullen esikoinen pääsee kyyditykseen myös. Kolmelle lapselle siis varsin passelit kärryt :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti