lauantai 22. maaliskuuta 2014

Ei pöllömpää!

Mieheni mielestä on hullua kirjata vaippapakettien kupeesta koodeja netin syövereihin. Mielestäni tämä on hyödyllistä, saahan pakollisista vaippaostoksista muutakin hyötyä kuin kuivan pyllyn.

Pakettikoodeja on kirjattu jo hyvän aikaa ja lahjuksina on saatu hiekkalapio-ämpäri-settiä kuin lasten sähköhammasharjakin. Viimeisin tulos on kerhoreppu nro 2. Iidallahan on Skip Hopin kerhoreppu (klik klik) enkä malttanut jättää reppukaksosta Pamperskauppaan vaan klikkailin sen ostoskoriin. Onpahan sitten toinenkin, vähän samanlainen.

Tänään kun reppu kotiutui, niin harmikseni on pakko todeta, että inhottaa tuo Pampers-kirjoitus (vaikkakin sisäpuolella onkin, mutta silti). Tietämättömät pitäisivät tuota samanlaisena kerhoreppuna kuin esikoisen ensimmäinen, mutta minä tiedän.. Siksi mietinkin, että laittaisinko repun eteenpäin vai pidämmekö itse. Hmm. No katsotaan.



Mutta söpöjän nuo pöllökaverukset ovat ;)

torstai 20. maaliskuuta 2014

Puikoilta

Vaihteeksi käsityöpäivitys :)

Kyseistä neuletta tein pitkään ja hartaasti, jostain ihmeen syystä aikaa neulomiselle ei ole ollut kuten aikaisemmin.
Mutta tässä se kuitenkin on, ylpeydellä esittelen "Ukon neule"



Lankana 7veljestä, puikot 3,5mm
Malli Novitalta omasta päästä soveltaen

Lahjan saaja oli varsin tyytyväinen lämpimään neuleeseen :)

 
 

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Viimeinen tahtoni on

Ensin hengitä syvään, kukaan ei ole kuolemassa eikä toivottavasti kuolekaan pitkään aikaan.

Minä olen äitinä suunnitelmallinen huolehtija. Haluan, että lapsillamme olisi turvallinen ja rauhallinen lapsuus. He saisivat kasvaa huolettomina ja ilman suurempia elämän myrskyjä. 

Aina elämä ei mene niin. Kuolema yllättää usein ja silloin emme voi enää kysyä "Mitä olisitte halunneet? Mitä tekisimme? Miten toisimme?" Minä halusin ajatella aikaa, jos minua tai meitä vanhempia ei olisi. Kuka meidän kolme lasta hoitaisi? Erotettaisiinko heidät? Ottaisiko joku sukulainen heidät vai joutuisivatko he vieraalle? Kuinka taata lapsille turvallinen lapsuus ellet itse voi vaikuttaa siihen?

Miehen kanssa "jossittelimme" ja päätimme, kysyä meille tärkeiltä ihmisiltä josko he ottavat meidän lapset hoiviinsa jos jos ja jos.. Ajatus ettemme kasvattaisi itse lapsiamme saa kyyneleet silmiin. Ettemme näkisi lapsien kasvavan ja kehittyvän. Se, että joku toinen hoivaisi meidän lapsiamme heidän ollessaan kipeinä. Ne hetket, joissa toivoo vanhempana olevan läsnä ja kun et olisikaan.

Halusimme, että lapsien huoltajat muistuttaisivat meitä vanhempia niin kasvatusperiaatteilta kuin elämänfilosofialtakin. Kun kysyin läheiseltä ihmiseltä, josko hän turvaisi lastemme elämän, jos meitä ei joskus ole. Annoin hänelle aikaa miettiä, ettei tarvitsisi vastata heti.. Silti, vastaus tuli heti. Hetkeäkään miettimättä, tietenkin, tottakai. 
Kivi tipahti sydämeltäni. Jos, jos ja jos, niin lapset ovat turvattuja. Se, että elämä jatkuu mahdollisimman normaalisti ja turvallisesti on tärkeintä. Se, että he saavat rakkautta, kuten meiltä.

Vaikka suunnitelma B on tehty, toivomme ettei se ikinä toteudu. Better to be safe than sorry.. 

Kuka sinun lapsesi hoitaa, jos sinua ei ole? Oletteko puolison kanssa keskustelleet asiasta? Jos ette ole ajatelleet, niin ajatelkaa. Elämästä kun ei koskaan tiedä. Ja mikä tärkeintä, kirjatkaa tahtonne paperille.

Rauhallista maanantaita!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kolme pientä lasta - miten perhe toimii?

Lasten kanssa liikkuessa emme välty katseilta (kuten ei moni muukaan kaksosperhe, tai monilapsinen perhe). Ajoittain tuntuu, että kaksoset ovat kuin sirkusapinoita, niitä ihmetellään olan takaa. Jos ei kanssakulkija uskalla juttusille niin sitten kuiskutellaan "huomaamattomasti" selän takana.

Yleisimpien kysymyksien jälkeen ("Onko ne kaksosia?" "Minkä ikäinen hän on?"osoittaen esikoista) ihmetellään pärjäämistä kolmen pienen lapsen kanssa. Miten ihmeessä aika riittää? Miten syli riittää? Miten yleensäkin arki toimii.

Käsi sydämellä voin sanoa olevani onnekas. Meidän tytöt ovat melko tyytyväisiä ja hyväntuulisia. Esikoisemme Iida (nyt 2v2kk) on pääasiassa rauhallinen ja tottelevainen tyttö. Arkemme sujuu tasaisesti, samoja polkuja, joka ikinen päivä. Arkirutiinilla, kuten siskoni sanoisi. Vaikka toisia tuntuu suunnattomasti ärsyttävän meidän perheen (tai minun aka natsiäidin) luoma rutiini, niin se vaan toimii. Ilman rutiinia olisimme kuin laiva tuuliajolla. Mutta ei elämä pelkkää onnenauvoa ole. Kun lapset olivat kipeinä, turhautti äärettömästi kun kaikki itkivät yhteen ääneen ja kitisivät muutenkin. Päivät, kun mikään ei suju, rasittaa henkisesti ja päivän päätteeksi on lopenuupunut. Onneksi näitä päiviä on vain silloin tällöin.

Eräs henkilö sanoi kaksosia odottaessani, että hän epäilee minun hölläävän rutiineja kunhan lapset syntyvät. Mieleni teki sanoa, että odota vaan.. ja kuten aavistin, ei hölläämistä näy, päinvastoin. Yksinkertaisesti, tämä toimii meillä.

Vaikka meillä onkin arkirutiini, ei se tarkoita meidän jumittavan kotona. Ehei, me käymme kavereilla leikkimissä ja reissaamme, aivan kuten kaikki muutkin. Aamupäivän leikkitreffeillä ystäväni ihmettelikin kuinka ihmeessä olin saanut kolme lastamme ajoissa heille (kun he olivat juuri saaneet yökkärit pois päältä). Tottumusta ja rutiineja totesin. Ja sitähän se on. Meidän elämää, arkea :)

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Äiti kuntoon -projekti vko 2

Jälleen viikko kulunut ja on yhteenvedon aika. Viikko 2 takana ja tuloksena on minus 1,5kiloa. Olen tyytyväinen, sillä en päässyt tälläkään viikolla kunnolla kuntoilemaan. Viime viikolla minit sairastuivat laryngiittiin ja yökantaminen kostautui väsymyksenä ja huonona syömisenä. Joka tapauksessa, olen tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa.


Vko 2 -1,5kg (yht. -2kg)

Toivottavasti meidän perheen sairastelu alkaisi olla tiensä päässä ja päästäisiin kevääseen terveinä ja hyvillä mielin.

Ps. Remonttipostaus tulossa sekä muutaman viikon päästä kotijuttua vähän enemmän kun pitkäaikainen haave toteutuu :)

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Äiti kuntoon -projekti

Viikko Äiti kuntoon -projektia takana, tuloksena -500g.
Voi, että kun ärsyttää kun tiedän pystyväni parempaan. Olosuhteet olivat viime viikolla hiukan hankalat; Iida kuumeessa ja isämies oli koululaisten lomaviikon "kunniaksi" pitkissä iltavuoroissa 14.20- 23 eli kotona vasta 23.30. Tämähän tarkoittaa sitä, että isämiehen pitää nukkua aamulla,jotta jaksaa seuraavana iltana jälleen ajaa pitkän päivän. Kipeä esikoinen halusi syliä ja viihtyi muutenkin lahkeessa kiinni, normaalia enemmän.

Kaikeksi onneksi lapset olivat samassa rytmissä ja nukkuivat pitkiä päivä- ja yöunia, vaikka pikkusiskot söivätkin yöllä. Kaivattuja lepohetkiä saatiin ja remontti- ja kahvakuulahetkiä myöskin. Eikös sitä sanota, että alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo?

Tälle viikolle tavoitteena on muistaa juoda enemmän, säännöllistää vielä enemmän ruokailuja ja lisätä liikuntaa. Katsotaan mitä tulee :) 

Mukavaa viikkoa!