Räntää ja rakkautta

Tilasin tytöille vaunuihin Dooky verhot AT Lastenturvasta. Vihdoin sain ilmoituksen paketin saapumisesta ja kävelin räntäsateessa läheiseen Siwaan hakemaan paketin. Kävellessä huomasin hymyileväni (tai paremminkin virnistelevän) onnellisena työntäessäni kaksosten rattaita. Tajusin, ettei edes räntäsade muuta tunteitani; suurta rakkautta ja ylpeyttä kolmesta lapsesta. 
[Vastaantulijat pitivät minua luultavasti täysin kajahtaneena. Ehkä pitäisin itsekin jos näkisin mamin iso hymy huulilla räntäsateessa rattaiden kanssa. Vähintäänkin ajattelisin hänen esittävän onnellista, sillä eihän kukaan voi nauttia räntäsateesta?]

Kotiin päästyäni revin innoissani paketin auki ja mitäs.. yksi vaunuverho. WTF? Tarkastin tilaukseni, kyllä kähdesta on maksettu ja yksi tullut.. Soitin palvelunumeroon ja ystävällinen myyjä kertoi virheen tapahtuneen ja hän laittaa toisen verhon matkaan tänään. Ehkäpä huomenna olisi toinenkin verho perillä ja pääsisin testaamaan tuotetta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) Käyttökokemuspostaus on siis tulossa myöhemmin.

Asiaa imetyksestä

Varoitus tämä postaus voi nostattaa tunteita puolesta ja vastaan. Tämä postaus voi hermostuttaa, jopa vihastuttaa. Jätä siis lukematta jos imetys ei kiinnosta tai et halua lukea siitä.

Esikoista imetin kokonaisuudessaan 13,5kk eli yli vuoden ikäiseksi. Täysimetystä taisi olla noin viisi kuukautta, minkä jälkeen aloiteltiin kiinteiden maistelu. Koin, että imetys oli minun juttuni alusta lähtien. Imetys oli helppoa ja esikoinen viihtyi rinnalla ja vältyimme raivareilta jne. Helppoa kuin heinän teko siis.

Kun sain tietää odottavani kaksosia surin ettei rintaruokinta onnistu kuitenkaan. Ettei maito riittäisi tai ettei muuten imetyksestä kahden kanssa tulisi mitään.
Nyt kolmen viikon kokemuksella voin sanoa, että hyvin menee. Pullosta joudumme antamaan hyvin pieniä määriä (30-60ml), lähinnä "iltatankkauksen" yhdessä. Toistaiseksi olen siis tyytyväinen. 

Imetysvälit ovat inhimilliset, 3-4h yötä päivää - lukuunottamatta iltatankkausta. Maitoa siis riittää, toistaiseksi. Myönnän, ettei minulla ole samaa intohimoa täysimetykseen kuin esikoisen kohdalla. Tavallaan olen helpottunut, ettei paineita imetykseen ole samalla lailla kuin yhden lapsen kanssa, mutta toisaalta tunnen huonoa omatuntoa asiasta. Järki kuitenkin voittaa; pääasia kun lapset saavat ruokaa ja ovat tyytyväisiä. Tulkoon ruoka pullosta tai rinnasta. Silti yritän kovasti imettää, vähintään muutamia kuukausia.

Imetykseen liittyy läheisesti myös liivinsuojat. Esikoisen aikana ihastuin kestoliivinsuojiin ja tälläkin kertaa ne ovat käytössä. Esikoisen äitiyspakkauksesta sain Myllymuksujen liivinsuojat joihin ihastuin välittömästi. Ne ovat mukavaa, imukykyistä materiaalia sekä ohuen huomaamattomat. Aivan kuin ei liivinsuojia olisikaan. Täydelliset siis. Myllymuksujen liivinsuojia minulla on muutamat, mutta tällä kertaa ne eivät taida riittää. Pitänee lisätä hankintalistalle uusia suojia. Olisiko tällä kertaa jokin uusi kuosi kiva..hmm. katsotaan :)

Elämä kuvina

Monet kerrat on pitänyt kirjoittaa ja päivittää. Monet kerrat uni on vienyt voiton. Univelkaa ei ole vielä kovin paljoa, mutta huomaan olevani väsynyt. Väsymys ei ole kovin erilaista kuin esikoisen aikana, valvottajia on tällä kertaa kaksin kappalein.
Valvomisesta huolimatta olen superonnellinen. Esikoisesta ja pikkusiskoista, meidän perheen pienistä rakkaista.

Tässä muutamia kuvia viime päivien ajalta.

On odotettu siskoja syntyväksi. On ulkoiltu, keinuttu, leikitty, keinuttu, keinuttu ja keinuttu. Sanoinko jo, että on keinuttu..

Päivän ikäisiä siskoja on käyty ihastelemassa sairaalassa.

On käyty Muikku ja Pottu -markkinoilla koko perheen voimin. Huomatkaa esikoisen ote siskojen turvakaukaloista, unessakin.

Ulkoiltu ja tultu sisälle jatkamaan unia. Voiko mitään noin suloista olla? Pikkuset, kuten esikoinen sanoisi.

 

Turhamaisuutta

Esikoista odottaessa paino nousi n.16kg ja kaksi päivää synnytyksen jälkeen nousin innoissani vaa´alle ihmettelemään kuinka paljon paino oli laskenut. Voinette kuvitella pettymyksen kun paino oli tippunut reilun vauvan verran. Todettakoon, että turvotukset olivat valtaisat, jalat olivat kuin pölkyt. Kyllä paino lähti laskemaan imetyksen myötä ja taisi päästä lähtöpainooni noin 9kk synnytyksestä. Raskauskilojen pudotus oli kuitenkin tuskainen taival.

Kun sain tietää odottavani kaksosia olin kauhuissani. Tuplaantuisiko raskauspaino ja tippuisivatko kilot ikinä. Mahan kasvu oli valtavaa ja pelkäsin jääkö raskauden jälkeen pelkkä nahkapussi.. 

Miten kävi? Tyttöjen odotuksesta tuli 12kiloa, ei paljon siis. Kaksi viikkoa on kulunut synnytyksestä ja paino on laskenut 16kg, ei huono siis. Voisiko siis kaksosten saaminen olla vartaloni pelastus? Aika näyttänee..

Lisään tähän muutaman kuvan kunhan mies kotiutuu kännykkänsä kanssa.. Viimeiset mahakuvat siis tulossa :) 

Edit. Jostain syystä en saa liitettyä kuvia tähän postaukseen. Lupaan, että kuvat ovat tulossa kunhan tekniikka toimii :)

Arki

Pääsimme vauvojen kanssa kotiin sairaalasta sunnuntaina. Arki lähti rullaamaan melko mukavasti, samalla sairaalan tutulla rytmillä. Esikoinen otti vauvat vastaan hyvin eikä suurempaa draamaa ollut havaittavissa.
Jottei kuullosta liian helpolta, niin jouduin tulehduksen vuoksi sairaalaan tiistaina ja epäonnekseni jäämään osastolle. Kurjaakin kurjempaa. Pikkulikat tulivat mukaani, imetyksen vuoksi.

Esikoiselle äidin toinen sairaalakeikka oli todella raskas. Ikävä ja epävarmuus heijastuikin kotiinpaluun jälkeen. (Tyttö kuka nukkuu yöt heräämättä, heräsi kahtena yönä itkemään, kuin varmistamaan, että äiti tulee.. ja äitihän tuli)

Normaali arki, jos sellaista meillä edes vielä on, astui kuvioihin eilen. Aamupäivällä käytiin kävelyllä ja leikkipuistossa koko perheen voimin. Pikkulikat vetivät reilun kolmen tunnin päivätirsat, ja olisivat kenties nukkuneet kauemminkin, mutta tylsä äiti herätti syömään. (jep, syömään, sillä heidän painot ovat alle 3kg)

Nyt talo on hiljainen kun lapset nukkuvat. Äiti saa syödä jäätelöä kaikessa rauhassa ;)