torstai 31. toukokuuta 2012

Rakkaudesta pelkoon ja takaisin

Lapsen saaminen herättää uudenlaisia tunteita. Rakkaus tuntuu syvemmältä kuin koskaan aikaisemmin. Läheisyys saa uuden merkityksen. Uni tai sen puute on käsinkosketeltavaa. Lapsen synnyttyä kaikki muuttuu. Viisasta siskoa lainatakseni: Äitiys on rakkautta ja raivoa, iloa ja pelkoa, onnistumisia ja pettymyksiä itseensä ja paljon, paljon muuta.

Myös pelko on saanut uudet mittasuhteet. Itselläni alkuvaiheen pelko lapsen menettämisestä oli hormonimyrskyn aikaansaamaa. Lapsen ollessa viisikuinen ja hänen sairastuessaan ensimmäisen kerran pelko nosti päätään. Tauti itsessään ei ole vakava, mutta siihen liittyvät "lievät"oireet.. Yskiminen ja yskänpuuskan nostattama lima, nostivat tukehtumisen pelon ja pelon lapsen menettämisestä ihan uusiin lukemiin. Rehellisesti -tuon limaoksennus-kohtauksen jälkeen soitin hysteerin itkupuhelun miehelle töihin. Onneksi hän onnistui rauhoittelemaan minua, mutten suostunut menemään nukkumaan ennen kuin hän lupasi kotiin tullessaan heti käydä katsomassa tyttöä.
Jep, tiedetään. Lapset sairastavat. Yskivät, ovat tukkosia ja kuumettakin tulee ja menee. Ehkä ensimmäisten kertojen tuleekin olla pelottavia, olkoon kyse lapsen sairaudesta, synnytyksestä tai mistä vaan..

Jotain positiivistakin - lapselle on tullut yörytmi. Iltaunet tulevat seitsemän-puolen kahden aikaan, viimeistään kahdeksalta. Mikä parasta, hän nukkuu pitkiä pätkiä. Tämä tietää minulle ja miehelle omaa aikaa iltoihin ja hyviä yöunia. Toivottavasti tämä vaihe kestäisi :)

Aurinkoista päivää!

maanantai 14. toukokuuta 2012

Äitienpäivä

Ensimmäinen äitienpäivä vietetty. En olisi uskonut, että äitienpäivään sisältyy valtaisa tunnelataus. Minä olen äiti ja hyvin ylpeä siitä.

Tyypillisesti äidille ostetaan jokin lahja juhlapäivän kunniaksi. Itse en pidä tästä kaupallisuudesta. En käsitä miksi aina pitää ostaa jotain.. Mutta toki kukin juhlii tavallaan.

Itselleni tärkein lahja on tuo lapsi. Pieni tuhiseva nyytti, jonka kannoin aamuyöllä viereen ruokailemaan ja jatkamaan uniaan. Aamulla isi heräsi nyytin kanssa ja sain nukkua reilun tunnin lisää. Isä-ihminen toi aamupalan kukkien keraan sänkyyn. Pieni neiti hymyili tyytyväisenä isänsä sylissä. Voisinko toivoa enempää?

Päivää vietettiin perheen kanssa. Äitini tuli puolisonsa kanssa syömään ja he hoitivat hetken aikaa tyttöä, jotta saimme laatuaikaa kaksin (avasimme pärräkauden..).

Ensi vuonna saan toivottavasti pikkuneidin itse piirtämän kortin märän pusun ja halauksen kera.