Hullaantumista

Olen hullaantunu; kestovaipoista. Uskokaa tai älkää.

Siskoni kehui kestovaipat käteviksi pikkuvauva-ajalle. Sain vaippoja kokeiluunkin, mutta en tullut kokeilleeksi. Kuvittelin kestovaipat hankaliksi ja elämää vaikeuttaviksi. Kuka jaksaisi pestä pyykkiä enemmän kuin tarvitsee.

Muutettuamme uuteen kotiin päätin rohkaistua ja kokeilla kestoja. Eihän siinä mitään menetäkään vaikka kokeilisi. Kaivoin äitiyspakkauksen kestot esiin ja pykiessani kestoa tyttärelle epäilys hiipi mieleeni. Entä jos en sittenkään kokeilisi, jos vaippa vuotaa niin sitten menee jälleen koko vaatekerta pesuun. Ja kertakäyttövaipat ovat NIIN helppoja. Tartuin kuitenkin härkää sarvista ja kokeilin. Tarkkailin lapseni reaktiota kuin odottaen jotakin.
Täytyy sanoa, että kuvitelmani kestojen hankaluudesta oli väärä.  Kestot ovat harvinaisen yksinkertainen ja hyvä keksintö. Meillä kestot imevät riittävästi, paitsi kerran päivässä tulevat superluirukakat. Puollustukseksi sanottakoon, että tuota tuotosta ei pidä mikään vaippa.

Kestoista ollaan montaa mieltä. On täyskestoilijat, jotka ovat täysin hullaantuneet ja vannovat kestojen nimeen -ehkä jopa hieman  käännyttävätkin. Sitten on puolikestoilijat (kuten me), jotka kestoilevat, ottamatta kuitenkaan mitään stressiä asiasta. He myös käyttävät kertakäyttövaippoja kun siltä tuntuu, ottamatta huonoa omaatuntoa. Sitten ovat ihmiset jotka käyttävät vain kertakäyttövaippoja, eivätkä halua edes kokeilla kestoja.

Minusta ei kuitenkaan ole tullut käännyttäjä. Kukin saa kuivittaa lapsensa kuten haluaa; pääasia, että kuivittaa. Pakko kuitenkin myöntää, että minua huvittaa tuttavani asenne kestovaipoista; ne ovat vain viherpiipertäjille. Hän ei voisi kuvitellakaan kestoja, sillä ei jaksaisi pestä niitä erikseen. Yritin kertoa niiden menevät samassa pesussa, kunhan unohtaa huuhteluaineen. EI, EI ja EI. On liian vaikeaa kun pitää pestä erikseen. Äh luovutin. Tavallaan kuitenkin ymmärrän, kun ei ole riittävää tietoa niin kuvitelmat astuvat esiin.

Kuten sanoin, en käännytä. Epäilevästä Tuomaksesta on tullut kestoista nauttiva. Uusia mukavia kokemuksia :)

Ihanaa viikonloppua!  

Ja katsokaa miten sieviä ne ovat! (kuva: http://www.myllymuksut.com/taskuvaippa-special-p-182.html)

Pihaunelmia

Kuten aiemmin kerroin meillä on omakotitalo isolla tontilla. Aiempi asukas jätti jälkeensä lasten keinun ja jalkapallomaalin. Keinu vaatii pientä fiksauksta ja maali ei onneksi ole "se aikuisten kokoinen maali" vaan pienempi, kokoa kuitenkin löytyy. Arvattavasti maali tulee käyttöön saunavieraiden kanssa; pojat ovat aina poikia.

Kunhan lumet sulavat, selviää mitä kaikkea pihasta löytyy. Olen suunnitellut marjapensaita, joitakin hyötyistutuksia muutenkin sekä luonnollisesti hiekkalaatikon. Leikkimökki, mitä mies sanoo aitaksi, löytyy jo pihasta. Luultavasti kuitenkin neiti saa uuden leikkimökin, sillä aitta jäänee varastoksi pihatavaroille.

Aurinko ja tuulenvire. Vihreä nurmi varpaiden alla. Ei enää kauan kun on kesä.

Lapset ja facebook

Toiset vanhemmat kirjoittavat statuspäivityksiä lapsiensa aikaansaannoksista, toiset julkaisevat kuvia, toiset eivät mainitse sanallakaan perheenlisäyksestä. Kukin tavallaan.

Puolisoni kanssa teimme "periaatepäätöksen" olla laittamatta kuvia tyttärestä facebookiin. Kieltämättä on minua kutkuttanut laittaa jokin "päälakikuva" aka lapsi sylissä kasvot minuun päin ja tyttärestä näkyy vain tyyliin päälaki. Kuitenkin, miksi tekisin niin? Tiedän lapsemme olevan sievä, jopa kaunis. Pirteä touhuilija (kunhan oppisi ensin pääsemään liikkeelle). Joskus kirjoitan statuspäivitykseen jotain lapsemme aikaansaannoksista mm. kääntymisistä tai hyvistä yöunista.

Viime aikoina minua on alkanut jopa ärsyttää ystäväni kuka kirjoittaa heidän pikku kullannuppunsa jokaisesta liikkeestä. Ehkä luen päivityksiä liian vertailevaan sävyyn. Meidän pieni ei käänny vielä selältä mahalle, hän kääntyy. Hän nukkuu yöt läpeensä ja monen tunnin päiväunet ulkona. Hänellä on rytmi. Sanomattakin taitaa olla selvää, että meillä ei ole! Tai on,meillä herätään kuudelta, valvotaan tunti ja käydään päiväunille. Siihen se rytmi sitten loppukin. Yöpuulle meno jokailtaisen huutokonsertin saattelemana saa väkisin ajatuksen mieleen -Onko lapsessani jokin vika?

Kuitenkin armoa. Hän on pieni vauva, kolmepuolikuinen. Odottaako itse tai toiset vanhemmat että tuon ikäisellä olisi huimia taitoja? Miksi me vanhemmat vertailemme lapsiamme? Todistaaksemme itsellemme olevamme erinomaisia ihmisiä, jotka saivat tuon pienen ihmisen maailmaan erinomaisilla geeneillä. Puuh.

Minua väsyttää, vaikka pikkuisemme nukkuikin viime yönä seitsemän tuntia. Aamulla hän valvoi tunnin ja nyt nukkuu kolmatta tuntia. Uskomatonta, joskus näin.

Meijeri

Rinnat, tissit, hinkit, meijeri, kannut.. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Aika ajoin lehtien ja netin palstoille nousee kohu imetyksestä. Imetyksestä kotona, kylässä ja julkisella paikalla. Itse en ole koskaan pitänyt imetystä mitenkään ihmeellisenä asiana -lapsi saa ravintonsa. Luin erästä kirjoitusta imetyksestä, jota kommentoitiin melko kovin sanoin. Yhden mielestä imetys saisi tapahtua vain kotona, neljän seinän sisällä piilossa katseilta.

Itse olen julki-imettäjä, jos sellaiseksi voi ketään tituleerata. Olen äiti, kuka ruokkii lastaan hänen ollessaan nälkäinen. Olin sitten kotona, kylässä, kahvilassa tai marketin parkkipaikalla. Huomaan, että osa ihmisistä vaivaantuu, eritoten miespuoleiset. En kuitenkaan anna sen häiritä. He voivat kääntää katseensa, minä en siirry. Ei minulla ole mitään erityistä periaatetta,minkä vuoksi en siirtyisi, en vaan viitsi. Tyttö syö joskus pitkään, erityisesti iltaisin ruokailut ovat maratooneja. En halua linnoittautua makuuhuoneeseen. Ja hei come on -ne on vaan tissit!

Jos joskus minulle suodaan lisää lapsia niin ehkäpä sitten ajattelen toisin. Onhan silloin toinen lapsi jaloissa pyörimässä ja "häiritsemässä". Ehkä silloin makuuhuoneen rauha on positiivinen asia. Kuka tietää. Nyt kuitenkin imetän lastani missä haluan, eikä kukaan onneksi ole kommentoinut asiaa negatiiviseen sävyyn :)

Kysymyksiä

Jo alusta lähtien joku on aika ajoin kysynyt koska menemme naimisiin. Kysely alkoi jo ensimmäisellä vierailulla sukulaisten luona. Kun ilmoitimme pikkuisen tulosta niin kyselyt lisääntyivät niin sukulaisten ja ystävienkin taholta. Lisääntyivät ja lisääntyivät, kunnes ne alkoivat tuntua painostukselta. Raskauden edetessä kävi selväksi ettei sormuksia vaihdeta ennen lapsen tuloa. Lapsi syntyi ja perhe kasvoi. Ristiäisten lähestyessä "hienovaraiset" vihjailut alkoivat jälleen. Ristiäisten jälkeen kuulin jopa omalta siskoltani, että hän odotti meidän menevän naimisiin samalla. Olin kuin halolla päähän lyöty.

Nyt on talo ja elämä hieman tasottunut. Eräs ihminen kuitenkin jaksaa huomautella sormuksien puuttumisesta. Olen edelleen ihmeissäni kuinka sormuksien puuttuminen tuohduttaa jotakuta. Tuo pieni ihana ihminen ja yhteinen talo sitovat meitä. Meidän perhe on tälläinen, ottakaa tai jättäkää.

Unelmien toteutumista

Olen pitkään unelmoinut omasta kodista. Viime viikolla tämä unelma toteutui tai oikeastaan unelma toteutui jo kun tarjouksemme talosta hyväksyttiin, mutta konkreettisesti muutto tapahtui viime viikon lauantaina.

Muuttamisessa pakkaaminen ja eläminen laatikoiden keskellä on kurjinta. Voin kertoa, että pienen lapsen kanssa pakkaaminen ei ollut mikään helpoin tehtävä -onneksi siis aloitin ajoissa. Itse muutto meni todella nopeasti, 6tuntia ja tavarat oli siirretty paikasta A paikkaan B ja molemmat kodit siivottu. Kiitos ihanalle muuttoporukalle ja rakkaalle ystävälle kuka kärrytteli pikkuneidin kanssa!

Nyt kun taloasumista on takana muutamia päiviä niin voin sanoa, että kyllä kannatti. Lähes kaikki tavarat ovat löytäneet paikkansa ja sisustus alkaa näyttää omalta. Tosin pientä pintaremonttia on tulossa, kunhan pääsemme yksimielisyyteen mitä teemme. Kotoa löytyy kolme makuuhuonetta, iso olohuone, keittiö ja pesutilat. Lisäksi huiman kokoinen piha, jossa on pikkuiselle keinut ja leikkimökki. Mainitsinko jo ison katetun terassin? Kyllä tässä passaa elää ja perhettä kasvattaa.

Ihanaa pääsiäisen aikaa!