Viikko sitten oli jouluaatto. Olin totaalisen ummikko tulevasta. En osannut aavistaa,että joulupäivänä pieni päivänsäteemme syntyy. Tuntuu käsittämättömältä ajatella, että meille on suotu tuo pieni ihme, Suurin Lahja. Uskomatonta.

Meidän perhe on nyt kokonainen. Olen niin onnellinen etten sanottua saa.
Meidän vuotemme vaihtuu hieman eri merkeissä kuin viime vuonna. Toivottavasti tuleva vuosi on yhtä onnellinen ja ikimuistoinen kuin mennyt.

Hyvää uutta vuotta 2012!

Haaveita ja niiden toteutumista

Olen onnekas ja etuoikeutettu.
Kuin vahingossa löysin rinnalleni miehen, kuka jakaa kanssani samat haaveet ja unelmat.
Suurimmat haaveeni elämässä ovat toteutumassa. Haudonta alkaa olla loppusuoralla, muut haaveet tuntuvat seuraavan kuin itsestään.

Tuntuu uskomattomalta, että kuukauden kuluttua meidän perhe voi olla kasvanut yhdellä jäsenellä. Aika, joka tuntui alussa niin pitkältä odotukselta on kohta päätöksessä. Sitten alkaa uusi aika, meidän uudenlaisena perheenä.

Olen malttamaton, odotan joulua erilailla kuin aiemmin. En pelkää, olen malttamaton. Tahtoisin jo nyt, niin kovasti tahtoisin tavata tuon yksiön pienen asukin.
Tulkoon hän ennen tai jälkeen joulun, joka tapauksessa tästä joulusta tulee erilainen.
Varauduin kuitenkin tulevaan, ostin tänään kaikki joululahjat. Kerrankin olen ajoissa :)
Nyt hän voi tulla, olemme valmiita.

Tavallinen torstai

Tavallinen torstai. Päättötyötä, ulkoilua, leipomista ja ruuanlaittoa. Tai sitten ei.
Tämä ei ollut mikä tahansa päivä. Tänä keskiviikkona minulle tarjoutui tilaisuus selvittää haluamiani asioita. Minulle tärkeitä asioita. Toiselle osapuolelle, ei tärkeitä. Asiat selvitettiin ja jollain lailla ratkaistiinkin. Lopullisesti? Kuka tietää.

Kaikesta kuulemastani huolimatta koen olevani tasapainoinen. Olen onnellinen, tässä ja nyt.
Meille on suotu lahja, jota en uskonut saavani -ainakaan näin nopeasti. En pidä tätä maailman kauneinta lahjaa itsestään selvyytenä, sillä sitä se ei ole. Me olemme etuoikeutettuja. Kiitos Luojan.

Uskon, että tuolla yläkerrassa on joku, joka tietää asioita paremmin kuin me täällä. Ehkä siksi en osaa olla katkera tapahtuneista asioista. En halua kantaa kaunaa enkä arvostella toisten ratkaisuja. Asia ei minulle kuulu. Kukin elää tavallaan ja tyylillään, ottaen vastuun.
Me otamme vastuun, Hänkin tietää sen. En kadu ratkaisujani, en mitään (vaikka ehkä jotain pitäisi katua). Tyhmiä asioitakin on tullut tehtyä ja tehtyä huonoja valintoja.
Tapahtuneet asiat ovat opettaneet minulle elämää ja kasvattaneet minua.

Suuren valinnan tein, tietoisesti. Toiset ovat sitä mieltä, että hätiköin ja tein väärin. Ehkä olen tyhmä kun en osaa ajatella näin. En kadu, vieläkään. Minun on hyvä näin. Meidän on hyvä näin. Mitä siis katuisin?

Toivottavasti huomenna on se tavallinen perjantai.

Kotoilua ja kummituksia

Olen ollut kohta kaksi ja puoli viikkoa kotona sairauslomalla. Kaikki on hyvin, liitokset "vaan" vaivaavat. On todella vaikeaa kertoa liitoskivuista ihmiselle, jolla ei ole omaa kokemusta. Kipu on siis pahimmillaan silkkaa helvettiä, parhaimmillaan kohtalaista elämää.

Kaipaan ulkoilmaan reippaalle kävelylenkille, mutta ei.. Tai siis voin kävellä, mutta reipas kävely kostautuu useimmiten heti, pidempi lenkkeily puolestaan samana iltana, viimeistään seuraavana aamuna. Olen siis opetellyt kävelemään lyhyitä ja rauhallisia (lue hitaita) lenkkejä. Onneksi koira ei toistaiseksi ole valittanut rauhallisesta vauhdista. Ja onneksi ihana T ja äitini ovat auttaneet karvaisen ystävän kanssa.

Jälkikasvu, tekonimellä Tyyppi, on toistaiseksi rauhallinen. Hän köllii tyytyväisenä, mutta ilmoittaa olemassa olostaan ajoittain napakoin liikkein. Liikkeet -muljahdukset tai selvät potkut - nostavat hymyn huulilleni. T sanoikin, että ilmeestäni näkee kun Tyyppi liikkuu. Kasvoilleni nousee hölmö hymy <3

Tyypille on pyydetty yksi kummi, rakas ystäväni N. Hänelle kerroin raskaudesta (kuten kaikille muillekin, vanhempiamme lukuunottamatta) ensimmäisen ultraäänen jälkeen. N suostui kummin vastuulliseen tehtävään, vaikka hänellä onkin kummilapsia jo useampi.
Olemme hyvin kiitollisia N:lle suostumisesta, onhan hän osoittanut olevansa kunnon kummi jo aiempien kummilastensa kanssa.

Muitakin kummeja olemme miettineet, mutta toistaiseksi päätökset ovat jääneet. Muutamia ajatuksia on, minun ystäviäni ja T:n ystäviä. Niin yksittäisiä henkilöitä kuin pariskuntiakin.
Jokainen tuleva vanhempi varmasti tietää kuinka vaikeaa onkaan valita kummeja! huh! Halutaan vastuulliset ihmiset, jotka kestäisivät lapsen elämässä muulloinkin kuin vauva-aikana.
Emme odota kummien olevan lahja-automaatteja, se ei ole mielestämme tarkoitus. Vaan se,että lapsellamme on turvallisia aikuisia lähellään. Muutenkin mielestäni kummilapsen tulee muistaa kummiakin, ei vain toisin päin.

Mutta se kummituksista, eiköhän asiat selviä kunhan aika kuluu. Ja onhan meillä aina ihana N.

Olisikohan nyt päiväuniaika?

Vauvatavaraa

Kotimme alkaa näyttämään todelliselta lapsiperheen kodilta. Muutamat hankinnat ovat tehneet mahasta potkivasta tyypistä todellisimman -meille oikeasti tulee vauva.

Mietin pitkään ostetaanko vaunut uutena vai käytettynä. Selasin vaihtoehtoja ja lopulta sovitin kahta (lastentarvikkeesta lainattua) mallia kotitalomme pikkuruiseen hissiin. Kuinkas ollakaan toinen malli putosi heti laskuista pois todettuani ettei hissiin yksinkertaisesti mahdu.

Hissirealiteetin iskettyä vasten kasvoja päädyin Emmaljungan (tietysti) city cross malliin. Myönnettäköön, että olisin halunnut classicit, mutta niitä ei löytynyt käytettynä kohtuulliseen hintaan. City-vaunuja oli puolestaan yllinkyllin, mikä onkin ostajalle hyvä juttu.

Tosiaan löysin mieleiseni vaunut ja käväisin siskon luona kyläillessäni katsomassa vaunut. Kuvat lupasivat hyvää ja todellisuus vastasi odotuksiani. Ihanat, siistit, virheettömät vaunut.
Siinä ne nyt nököttävät, olohuoneessa.

Samaiselta reissulta tarttui mukaan siskolta läjä vauvanvaatteita ja kuulemma lisää tulee pian.
Pinnasänkykin on patjaa vaille valmis. (Joko kohta saa pedata?)

Enää muutama hassu kuukausi..

Erin

Sä oot se mies, jonka haluan
mun viereeni aamuisin
Sun hellät kasvot ennen maailmaa
jo se ois ihanaa

Sä oot se tyyppi, jonka kanssa voin
mukulan hankkia
yhdessä oltais onnellisia
mä rakastan sinua

Yks asia täytyy ensin sopia
kosio-osio voitais selvittää

Ei mennä naimisiin
ei nyt ei koskaan eikö niin
ei tehdä tästä vaikeaa
oltais niinkuin tähän asti
keittiössä luontevasti
kuunneltaisiin Popedaa

Sä oot se hahmo, jonka kanssa voisin
taloa rakentaa
eläkkeelle jäädä ja olla vihainen
jos hävität avaimen

Sä oot se mies, joka ymmärtää
kun pieneksi käperryn
osaisit päättää silloin kun mä en
tai vastuuta pakenen

Yks asia täytyy ensin sopia
kosio-osio voitais selvittää

Ei mennä naimisiin
ei nyt ei koskaan eikö niin
ei tehdä tästä vaikeaa
oltais niinkuin tähän asti
keittiössä luontevasti
kuunneltaisiin Popedaa

Ei mennä naimisiin
ei nyt ei koskaan eikö niin
ei tehdä tästä vaikeaa
oltais niinkuin tähän asti
keittiössä luontevasti
kuunneltaisiin Popedaa

Avio- vai avoliitto
kirjaisimme tänne
äidit saadaan kyllä tottumaan

mä voin olla paha
hoochie coochie mama
huntuun pukeutua muuten vaan

Ei mennä naimisiin
ei nyt ei koskaan eikö niin
ei tehdä tästä vaikeaa
oltais niinkuin tähän asti
keittiössä luontevasti
kuunneltaisiin Popedaa

Ei mennä naimisiin
ei nyt ei koskaan eikö niin
ei tehdä tästä vaikeaa
oltais niinkuin tähän asti
keittiössä luontevasti
kuunneltaisiin Popedaa

Avio- vai avoliitto
kirjaisimme tänne
äidit saadaan kyllä tottumaan

mä voin olla paha
hoochie coochie mama
huntuun pukeutua muuten vaan

Korun taikaa

Ostin itselleni Bola-korun. Jotain konkreettista ja jotain kaunista. Muisto minulle.

Kaunis koru, jolla on tarkoitus Bola-koru helähtää kauniisti kun sitä liikuttaa. Ääni muistuttaa tuulen kuiskausta, sen kuulee, mutta sitä ei kuitenkaan kuule. Ääni on juuri niin voimakas, että se kuuluu korun kantajalle, mutta ei kaikille ohikulkijoille. Korun kaunis ääni rauhoittaa mieltä. Bola -koruja käytetäänkin itämaissa meditoinnin apuna sekä Feng Shui -seremonioissa. Erityisesti Bola -riipuksista pitävät odottavat äidit, sillä korun kaunis ääni rauhoittaa sekä syntymätöntä lasta että äitiä. Bolakoru onkin erityisesti tulevien äitien suosima odotuskoru.Bola -koru on todella kaunis ja sen ääni hiljainen. Bolakorua voikin hyvin pitää kuin mitä tahansa riipusta, jonka salaisuuden vain sinä tunnet.Kun käytät korua odotusaikana, vauva kuulee äänen samaan tapaan kuin äidin sydämenlyönnit. Odotusaikana Bola -korua voi käyttää pitkässä nyörissä jolloin se yltää vatsan päälle ja pienokainen kuulee äänen paremmin. Vauvan synnyttyä koru on tuttu esine; pienet korvat tuntevat äänen pienet silmät katsovat tarkasti kaunista korua, ja pienet kädet hamuilevat sitä.Bola -koru on myös kestävä esine, jota voit käyttää vuodesta toiseen ja jonka myöhemmin voit lahjoittaa eteenpäin. Mikä onkaan parempi lahja äidiltä tyttärelle, kuin koru, joka yhdistää sukupolvet toisiinsa? (http://www.bolakorut.fi/)

Hyppään, koska uskallan

Pääni on pyörällä.
Päässäni pyörii muutaman päivän takaiset sanat, jotka olisi ehkä ollut parempi olla sanomatta. Miksikö? Hienotunteisuudesta kenties. Lopulta, onhan kaikilla oikeus mielipiteisiinsä, miksi siis välitän.. no ystävän suulla sanottuna asiat saavat erilaisen painoarvon.

Meidän perheemme on (ja tulee olemaan) epäsovinnainen. Emme ole naimisissa ja olemme tunteneet toisemme suhteellisen vähän aikaa. Silti meille on tapahtumassa jotain maailmaa mullistavaa. Jotain josta suurin osa ihmisistä, pariskunnista ja sinkuista, haaveilee.

Onko meidän haaveemme vähempi arvoinen kun emme ole naimisissa tai tunteneet puolta vuosikymmentä? Mielestäni ei.
Sormus ja avioliitto eivät lopulta merkitse mitään. Olenhan sen itsekin karvaasti huomannut.

Olen kuullut ihmettelyjä kuinka uskallan? Minä kysyn, miksi pelkäisin?
Viime vuosi oli raskas ja rankka kaikin puolin, kuitenkin kaikista koetuksista selvisin. Minusta rakentui ehjempi ja kokonaisempi. Koettelemusten jälkeen olen vahvempi, tiedän selviäväni mistä tahansa. Minun veneeni voi horjua, muttei uppoa.
Olen huomannut ettei elämässä saavuta mitään pelkäämällä. Usein pelko on turhaa. Miksi siis käyttäisin aikaa pelkäämiseen, kun voin uskoa ja luottaa, olla pelkäämättä.

Vähäisessäkin ajassa on tullut selväksi kuinka samalla tavalla ajattelemme ja toimimme. Kuinka samanlaisia arvoja ja haaveita meillä on. Minulla ei ole koskaan ollut tämänlaista tunnetta kuin viimeiseen 10kk on ollut. Minulla on pelastusliivit ja laskuvarjo tukenani, hyvinä ja pahoina päivinä, myötä ja vastamäessä.

Ystäväni sanoi aikoinaan, että parisuhteen aloittaminen on hyppy tuntemattomaan. Pitää vaan uskaltaa seisoa rotkon reunalla ja hypätä. Uskon, että samanlaista sanontaa voi käyttää moneen muuhunkin asiaan.
Minä hyppään, koska uskallan.

Oletteko ajatelleet kuinka ihmeellistä elämä on?
Minä olen miettinyt tuota asiaa. Kuinka jotakin tapahtuu juuri oikeaan aikaan oikealle ihmiselle.
Kyllä jossakin on se viisaampi kuka tietää meitä kuolevaisia paremmin asioista.

Kesä ja kärpäset

Ei saisi valittaa kuumuutta - ei saisi. Kuitenkin -huh hellettä. Vielä itse jaksaisin jotenkin kuumuutta, mutta koira.. tuo rakas otus kärsii näillä helteillä. Yritän ulkoilla aamulla ja myöhään illalla, mutta kun tuo lämpötila ei laske! Onneksi Aston ui ja viilentyy niin.

Onneksi ensi viikoksi on luvattu aavistuksen viileämpää. Koiralle helpompaa ja itselleni myös. Molemmat jaksavat paremmin.

Kyllä tämä tästä. Maanantaita odotellessa :)

Ajan siivillä

Mihin aika on oikein mennyt? Tuntuu, että viikot sujahtavat eteenpäin ja ettei mitään ehdi tekemään. Ajatelkaa, ollaan asuttu jo kuukausi uudessa kodissa. Kuukausi! Aika todellakin lentää siivillä.

Kesälomaan on vielä pitkä aika ja hermoja alkaa kiristää. Ahdistaa ajatus, että heinäkuussa olen vain yhdessä työpisteessä. Voi olla elokuussa lomaa aloittaessa hiuksia on puolet vähemmän. Noh toivottavasti ei. :)

Muutes oli aika ihanaa kun sisko ja tyttönsä kanssa meillä kylässä. Riemastuttava pikkuneiti! :)
Eilen heidän lähtiessään, pala sydäntä lähti taas pikkuisen mukaan. Pikku Ellu <3

Tyttömäinen olo

Viime viikolla, tämän kevään viimeisellä Lahden reissulla, tein aivan mielettömät löydöt. Yleensä en löydä vaatekaupoista mitään kun etsin tarvitsemaani.
Tällä kertaa onni potkaisi. Löysin kaksi tunikamallista paitaa, vaalean keltaisen ja haalean roosan. Keltainen kolttu on vähän hienompi ja siitimpi, roosa puolestaan menee töissä loistavasti.

Molempien kanssa käy farkut tai caprit -tai jos oikein hurjaksi heittäytyy, niin legginsit. Hih.

Tänään asuna oli tummat farkut, tumma toppi ja roosa paita. Lisänä roosat kengät. Voi että kuinka tuli kesäinen ja tyttömäinen fiilis! :)

Minulla on sellainen olo, että tästä vuodesta tulee elämäni paras <3

Tämä vuosi ja tuleva vuosi tulee olemaan juhlahumua.
Häitä ja ristiäisiä. Juhlia, jotka kertovat suuresta rakkauden palosta.

Olen huomannut ystävieni elämäntilanteissa muutoksia. Toiset ovat menneet naimisiin viime vuonna, toiset menevät tänä tai seuraavana vuonna.
Toisien perhekoko on jo kasvanut, toisilla kasvatellaan.
Tämä aika on ihanaa aikaa. Minusta on ihana seurata kuinka ihmisten elo muuttuu -eritoten kun pääsen seuraamaan sitä ihan liki.

Ystäväni ilmoitti kihlautuneensa, häitä tanssitaan ensi vuonna. Toisenlaisiakin uutisia kerrottiin, toisen ystävän taholta.

Pieniä ja suuria salaisuuksia on ilmassa <3

Meidän koti

Oloni oli hieman haikea sulkiessani sinkkukotini ovea. Samassa haikeuden hetkessä hymy nousi huulilleni, minä lähden kotiin. Meidän kotiin.

Tässäpä sitä ollaan -lähes kahden kuukauden jälkeen istun omalla sohvallani ja koira nukkuu vieressä. Mies tulossa kotiin. Hän kysyi olisinko vuosi sitten olevani tässä tilanteessa: En todellakaan olisi. En olisi uskonut olevani näin onnellinen, enkä olisi uskonut puolen vuoden jälkeen muuttavani yhteen.
Olo on seesteinen ja sanoinkuvaamattoman onnellinen. Uskon saaneeni elämääni jotain upeaa.

Aurinko paistaa ja olo on positiivinen. Yhteinen elämämme uudessa kodissa alkakoon.

Lapsellinen ja lapseton

Meillä lapsettomilla on usein kovin siirappinen kuva äitiydestä. Siirappisia unelmia tukevat ajatukset omista kasvatusperiaatteista ja kuvitelmat lapseiperheen elämästä. Monet, keillä ei lähipiirissään ole pieniä lapsia, kuvittelevat että lapsia vain tehdään ja eletään söpösti (ulkoillaan timminä merkkivaatteissa ja hyssytellään vähän vauvaa).

Mistäkö nämä ajatukset lähtivät? Ystävä- ja tuttavapiirissäni on useampi äiti-ihminen. He ovat kovin erilaisia. Erilaisia ihmisinä, erilaisia äiteinä.
- Toisille äitiys ei tuo muutosta "entiseen elämään" -mennään ja tullaan kuinka halutaan, juostaan baareissa ja halutaan "omaa aikaa" vauvan ollessa hädintuskin kaksi viikkoinen.
- Toisille äitiys muuttaa kaiken. Vauvasta tulee koko elämä. Unohdetaan ulkoilla ja pitää yhteyttä ystäviin -unohdetaan kaikki muu, keskipisteenä on vauva (jota tuskin raaskitaan laskea käsistä).
- Ja toiset pysyvät hyvin samanlaisia kuten aiemminkin. Pidetään ystäviin yhteyttä, käydään kahvilla ja seurustellaan. Vauva kulkee matkassa mukana, maailman tärkeinpänä asiana. Nämä edellä mainitut äidit muistavat, että maailmassa on muutakin kuin vauvan kakka ja oksennus (ja sen kuvaaminen kanssa ihmisille), he jaksavat kiinnostua kanssa ihmisten tekemisistä ja elämästä (vaikka se oma kultsipuppelivauva onkin maailman tärkein ja ihanin).

Toiset äidit ehtivät pesemään pyykkiä, ulkoilla ja ylläpitää sosiaalisia suhteita. Toiset äidit eivät saa aikaiseksi pistäytyä edes ulos kerran päivässä. Meidän lapsettomien on joskus vaikea ymmärtää miksei äiti-ihminen saa tehtyä jotain asiaa, onhan hänellä aikaa koko päivä (eihän se pieni vauva ole hereillä koko aikaa kuitenkaan). Ehkäpä tulee ajateltua "minä en ainakaan toimisi noin, minä tekisin erilailla.." Muistetaan, että äidit ja vauvat ovat erilaisia.. ja kukin kulkee tyylillään.

Minä myöskin tiedän, vaikka olenkin lapseton, ettei lasten saaminen ole itsestään selvää.
Ystäväpiiriini kuuluu myös tahtomattaan lapsettomia ihmisiä, ihmisiä jotka kuukausi toisensa jälkeen yrittävät jaksaa toivoa; ehkäpä tällä kertaa haikara tulee meillekin. He odottavat haikaraa, joka ei kenties koskaan löydä oikeaan osoitteeseen.

Millainen ystävä sinä, lapsellinen tai lapseton, olet?

Haaveita

Ystäväni soitti viikonloppukuulumisia eilispäivänä. Oli piristävää kuulla hänen kuulumisiaan. Puhelun jälkeen mietin elämääni.
Olen saanut paljon ja saavuttanut unelmiani.
Olen saanut vakituisen työpaikan, haluamaltani alalta. Minulla on ihana koti ja pian uusi yhteinen koti, T:n kanssa. (ihana <3)

Vaikka olen saanut paljon, haaveilen silti. Haluaisin parempaa palkkaa (palkankorotuksen tai uuden työn). Haluaisin uuden kodin ja perheen. Haluaisin niin paljon asioita.
Uusi koti toteutuu ja perhekin tavallaan.

Minulla on vahva tunne ja luotan tuohon tunteeseen. Tässä minun on hyvä olla, juuri näin.

Sinun, en kenenkään muun

Mä olen sinun
Sinun enkä kenenkään muun
Mä olen sinun
Sama mitä tapahtuu
Suistukoon tähdet
Kauaksi radoiltaan
Mä olen sinun
Nyt ja ainiaan

Tää ei oo unelmaa
Satua kaukaisen maan
Mä sulta kaiken saan
Sun kanssas mä kaiken jaan

Mä olen sinun
En tiedä varmempaa
Mä olen sinun
Missä kuljetkaan
Auringon alla
Alla polttavan kuun
Mä olen sinun
Sinun enkä kenenkään muun

-J Karjalainen-

Muutto osa I

Muistatteko edellisen muuttonne? Itse sanoin etten muuta vähään aikaan mihinkäänm mutta kuitenkin tiesin etten jää kyseiseen asuntoon pitkäksi aikaa. Vuoden päivähän viihdyin asunnossani, ja tajusin juuri etten ripustanut yhtään ainutta taulua seinille. Kellot riittivät.
Väliaikaista siis vain.

Muuttoon olisi alle kuukausi. Toivottavasti kolme viikkoa tai vähemmän. Pakkausruljanssi polkaistiin käyntiin perjantaina kun T:n asunnosta lähti tavaraa kotikonnuille. Omassa asunnossani projekti alkaa tänään.
Päätin, että kaikki turha ja joutava lähtevät. Ihan turhaan säästän tavaroita joita en todellakaan tarvitse. (Sori vaan naapurit jos täytän roskikset :D)

Viikonloppuna pidimme siskosten viikonloppua. Sellaista mukavaa rentoa yhdessä oloa ja puuhastelua. Tämä oli perinteen ensimmäinen kerta, vuoden päästä minun luonani.
Pitihän samaista reissua hyödyntää ja lähteä ystävän kanssa IKEA-käynnille. Mukaan tarttui ostonlistan mukaisesti valaisenjalkoja, varjostimia, laatikoita, henkareita, keittiövälineitä ja sen sellaista. Hyllyt jäivät saamatta, olivat pahusvie loppuneet. Ystäväni lohduttikin, että kyllähän ne ehtii..

Kohta asunnolle raivaushommiin. (Huomasin juuri etten käytä asunnostani enää koti-sanaa, kotini on siirtynyt T:n luo..)

kotiluola osa 2

Asunnon etsiminen alkoi jo turhauttaa. Tuntui, ettei koskaan löydy sellaista oikeanlaista ja oikealta aluuelta. Kaikki olivat joko liian kaukana, liian pieniä tai sitten liian kalliita.
Miten yhden asunnon löytäminen saattoi olla niin hankalaa..?

Onneksi T:n hyvä idea laittaa ilmoitus sunnuntain etelä-saimaaseen tuotti tulosta. Juuri ne varteen otettavat soittajat ottivat yhteyttä. Vaikkakin ensin tuli ne liian pienet ja kalliit.
(Ihmiset siis pyytävät pienistä asunnoista tuhottoman paljon rahaa!)

Kriteereinähän oli siis iso keittiö, jossa mahtuu leipomaan ja mieluusti parveke. Hyvä sijainti ja kaksi autopaikkaa.
Kuinkas kävikään? Sijaintina rantabulevardi ja edullinen vuokra. Kaksi autopaikkaa. Saunavuoro ja uima-altaan käyttöoikeus. Asunnon toimivuus hyvä. Pienehkö keittiö ja parveke.
Kuitenkin, se tuntui kodilta. Eikö se kuitenkin ole tärkeintä?

Meillä on kotiluola. Vai sanoisiko kotipesä. <3

Ei muuta kuin muuttoa valmistelemaan. :)

kotiluola

Kulta tulisitko kanssani kotiluolaan?
Kyllä.

Olihan siitä ollut puhetta jo pidempään, mutta olihan se jollain lailla juhlallista kun oli ihan virallisesti kysytty. Ihana Tiger. <3

Kotiluolaa siis etsitään, toivottavasti löydetään oikeanlainen.
Yksi ihana asunto oikealta alueelta, kiitos. Eihän se voi olla liikaa pyydetty.. :)

Kevät

Aurinko paistaa, lumet sulavat.. kevät tulee kohisten, ihanaa.
Tänään kaivoin kevään ensimmäisen värikkään neuleen kaapista; vaaleanpunaista ihanaa.
Pirteä, keväistä. Erilaista minulle.

Sisustuskuume nousee taas.. sisko lähtee ikeaan ja saan tilata tavaraa tuotavaksi.. iik! Mitähän sitä taas tarttuu mukaan :D Haluaisin uudistaa kotia.. jotain pitäisi keksiä. Ehkäpä kaivan ompelun koneen esiin ja alan luoda ihan jotain uutta.

Tervetuloa kevät!

Vapaankasvatuksen hedelmät

Kävimme ystävän kanssa grillillä ja järkytyimme pahanpäiväisesti.
Tilattuamme omat ateriamme, grillille saapui äiti kahden tyttärensä kanssa. Perheen miettiessä tilaustaan, en voinut olla kiinnittämättä huomiota heidän ulkomuotoonsa.
Äiti oli perussuomalainen; 160senttinen ja pyöreä. Tyttäret (arviolta 10-12v) olivat "perineet" äidin ulkomuodon; lyhyitä ja paksuja.

Järkytyksestä en tiennyt itkeä vai nauraa. Lisäjärkytystä aiheutti vanhemman "pikkuneidin" tilaus -samanlainen hampurilainen kuin minulla. (Ja minä syön tuon hampparin isoon nälkään.)
IIK!

Autossa pohdimme ystävän kanssa maailman menoa. Ei ole ihme jollei kouluruoka maistu miltään, onhan se perusruokaa eikä hampurilaisia. Totesimme yhteen ääneen ettei meidän lapsuudessa käyty hampurilaisille tai pizzoilla kuin todella harvoin. Meidän lapsuutemme yhteiset iltaruokahetket ovat nykylapsille outo asia. Jokainen hamuaa kaapilta einespizzaa ja mikrottaa sen nälän tulen. Kukaan ei kontrolloi syömistä eikä ruoka-aikoja. Osaavathan nämä vapaankasvatuksen tuotokset itse päättää mitä syödä, mihin aikaan menevät nukkumaan jne.
(pudistelee päätään)


Minulla on vakaa aikomus kasvattaa lapseni kuten minut on kasvatettu. Vanhemmille ja muille ihmisille ei haistatella, ruoka syödään ruoka-aikaan ja nukkumaan mennään kun sanotaan. (Tähän muutamat Äiti-ystävät) sanovat "sano sitten kun sinulla on omia lapsia". Kyllä sanonkin. Periaatteeni ovat ja pysyvät. En käsitä miksei minulla ole oikeutta omiin kasvatusmielipiteisiinä kun MINÄ EN OLE ÄITI! Minut on varustettu terveellä järjellä ja ammatin tuomalla tietotaidolla. En tarvitse synnytys-kokemusta voidakseni ilmasta mielipiteitäni.

En tule neuvomaan kuinka sinun tulisi kasvattaa lapsesi, ihmettelen vaan.

Valtakuntani: Keittiö

Kevään auringonsäteiden pilkahdettua taivaalle, olen löytänyt itsensi entistä enemmän keittiöstä. Viihdyn keittiössä, se todellakin on kodin sydän. Nautin suunnattomasti keittiössä puuhastelusta; ruuanlaittoa, leivontaa..

Eilinen siskonmakkarakeitto maistui lenkkeilyn jälkeen taivaalliselle. Tänään aamutuimaan pullataikina nousemaan.. korvapuusteja tai voisilmäpullia.

Tulisiko minusta pullantuoksuinen äiti?

Kevät tuulet puhaltavat

Kevät tekee tuloaan.
Minä huomaan kevään merkit itsessäni, vaikka maa on vielä valkoinen.

Joka keväinen sisustusvimma nostaa päätään. Jotain uutta pitäisi saada, muutosta nykytilaan. Ehkä kuitenkaan sisustaminen ei riitä tällä kertaa.. Työpaikkaa en viitsi nyt vaihtaa, kun kerran vakituisen sopimuksen sain. Muuttaa kyllä voisin. Johan minä olenkin ehtinyt melkein vuoden olla paikallani.
Silmäni hakeutuvat jatkuvasti kuin sattumalta vuokrataan-ostetaan palstalle. Ehkäpä sittenkin.
Noh katsotaan.

Tänään elämä on hyvin. Neljäänkymmeneen neliöön mahtuvat tärkeät asiat. Aston ja Tiger.
Arki rullaa ja pesukone laulaa.
Tästä mie tykkään! :)

Kaikki on toisin

Vuosi sitten kaikki oli toisin.
Olin sisareni luona, itkin silmiäni päästä. Vaikken vielä silloin sitä tiennyt, olin jo eronnut.
Olin menettänyt tärkeimmän.

Kun aikaa kului, tajusin etten menettänyt tärkeintä. Tärkein olen minä, ja minä olen paikalla.
Toiseksi tärkein Aston, oli luonani.
Minun pieni maailmani.

Muutto ja uusi koti. Uusi työpaikka. Uudet haasteet.
Kaikki oli paremmin.

Tänään sain vakituisen työsopimuksen. Tänään kaikki on vieläkin paremmin. :)

Hymyn häivähdyksiä

Helmikuu, kevät on askeleen lähempänä. Lumi heijastaa kirkkaat auringonsäteet.
Hymyilyttää väkisinkin.

Jotenkin talvi on horrostamisen aikaa. Kevät herättelee minut uudelleen eloon. Reippaammin liikkeelle. En malttaisi odottaa, että lumi alkaa sulaa ja luonto herätä eloon.

Mie oon vaan yhtä hymyä! :)

Nimestä asiaa

Tähän asti olen pitänyt vanhaa nimeäni vielä jollain lailla omanani.
Kirjoittaessani entistä nimeä vanhaan sähköpostiin, outo olo valtasi minut. Nimi tuntui oudolta ja vieraalta. Kuin se ei olisi koskaan ollutkaan minun nimeni.

Ärsyttävän positiivinen?

Töihin ajellessani ihastelin sinisenä heräävää aamua. Pimeys väistyi ja aamu valkenee. Selvästi valosampaa kuin aiemmin. Kevät lähestyy päivä päivältä.

Huomaan olevani positiivisempi päivä päivältä. Kuulemma se näkyy päällepäin (onko todella niin?)
Hyvä ruoka, parempi mieli ; sanotaan. Todellakin pitää paikkaansa. Olo on energisempi kuin koskaan, lisäenergiaa saan liikunnasta. Olenhan jo kertonut, kuinka huippukivaa kuntonyrkkeily on? :D Minun lajini!
En sovi unohtaa Tigeria, hän on osasyyllinen positiivisuuteeni ;)

Tuleekohan minusta niitä ärsyttävän positiivisia ihmisiä?

Pienet asiat

Olen huomannut tulevani erityisen onnelliseksi pienistä asioista.
Kahden ensimmäisen koulupäivän päätteeksi hyvää ruokaa ja vaahtokylpy. Rentouttavaa, ihanaa oloa.
Täydellinen päätös.

Tehorääkki nro1

Kuntonyrkkeilykausi avattu!
Tutustuin lajiin vuosia sitten ja elämän mutkien varrella harrastui jäi. Eilen fiilistelin pitkästä aikaa nyrkkeilysalilla ja huisin kivaa oli. Tiedän, että alkuun treenit olivat pehmeämmät mutta kyllä hiki lensi. Tänään kroppa onkin muistanut eilisen rääkin kiitettävästi. Keskivartalo ja olkavarret ovat kipeät, ihanan kipeät. Tietää ainakin tehneensä kunnolla :P

Dilemma onkin menenkö maanantaina kuntonyrkkeilyyn vai tanssiharjotuksiin. Molempiin kun ei valitettavasti ehdi. Ehkäpä nyrkkeily vie voiton ja äiti saa opastaa Foxin saloihin. Katsotaan :)

Pirteää päivää!

Vuosi sitten samaan aikaan

Vuosi sitten olin 15kiloa painavampi kuin tänään. Järkyttävää! Vielä järkyttävämpää on kuinka onnellinen kuvittelin olevani. Todellisuus paljastuikin hetkeä myöhemmin.

Olen saanut uutta potkua elämään ja uuden asenteen kohdata asioita. Kaikesta tapahtuneesta olen kiitollinen (niin paska kuin viime vuosi olikin). Tässä ja nyt on hyvä olla. Minun ei tarvitse teeskennellä tai olla jotain muuta kuin olen. Olen oma itseni. Olen Oikeasti Onnellinen. :)

Pirteää tiistaita!

Liikunnan riemua

Liikuntakärpänen on puraissut minua jälleen.
Lenkkeilyä karvakerän kanssa, luistelua. Tanssikurssi alkaa huomenna. Kuntonyrkkeilykin kiinnostaisi. Jotain erilaista, jotain reipasta ryhmäliikuntaa.

Tuntuu kuin mieli valmistelisi kroppaa tulevaan kevääseen. Opiskelun aikataulu näyttää aika tiukalta ja tehtäviä tulee varmasti riittämään. Liikunta tulee tarpeeseen. Tuomaan tasapainoa opiskelun ja työntekoon.

Kevät lähenee! (Samoin siskon heittämä haaste)

Parasta ennen -päiväys

Tänään se tapahtui taas virallisesti. Vanheneminen.
Olen jälleen vuoden vanhempi ja PALJON viisaampi.

Kun muistelen vuoden takaista elämää, voin vain pudistella päätäni -ja kiittää Luojaani. Vuodessa on tapahtunut paljon muutoksia, mutta mitään en kadu. Ei ole syytä. Päinvastoin olen tyytyväinen.
Elämäni on järjestyksessä. Minulla on kaunis koti, hyvä työpaikka ja olen kunnossa.
(ja näillä näkymin OMA kotikin on mahdollinen) :)

Tämä vuosi ja tulevaisuus näyttää hyvälle. Häät ja uusi perheenjäsen. <3

Parasta ennen päiväys umpeutui, mutta jatkoaikaa on saatu :)

Lupauksia

Vuosi on kääntynyt uuteen. Uusi vuosikymmen on alkanut.
Oma vuoden vaihtumiseni meni erinomaisessa seurassa. Raketit ja kuplajuomaa. Olisiko parempaa?

Vieköön vanha vuosi mennessään surut ja murheet ja tuokoon uusi vuosi onnellisia käänteitä elämään.

Olen niitä ihmisiä, jotka tekevät vuoden vaihtuessa lupauksia. Olen myös niitä, ketkä yrittävät pitää lupauksensa -muutenkin kuin ensimmäisen viikon. Vuoden 2010 vaihteessa tein laihtumislupauksen, ja onnistuin siinä. Tämän vuoden lupauksen paljastan myöhemmin, kun se onnistuu :)

Hyvää uutta vuotta!